keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tarinat

Tarinoiden kirjoittaminen & suunnittelu on rakkain harrastukseni.En kyllä kirjoita kaikkien sääntöjen ja ohjeittein mukaisesti. Kirjoitan niin kuin itse haluan. Useitten asioiden tietämykseni on elokuva,tv-sarja tasoa niin en anna haitata sen itseäni.

Viime aikoina olen lähinnä suunnittelu tarinoita,koska kirjoittamisen kanssa on ollut inspiraatio ja innostus ongelmia voisi kai puhua erään asteisesta tyhjän paperin kammosta ja liiasta itsekriittisyydestä. Sillä en hallitse  oikeinkirjoitusta aivan täydellisesti,kuten olette varmasti blogistani huomannut. Kirjoitusvirheitä piisaa,eikä pilkut ja pisteet ole välttämättä oikeilla paikoillaan. Harjoittelen sitä kovasti edelleen.

Fani fiktio tarinani ovat usein, hieman poikkeavia.
Tykkään luoda omat hahmot esim: tv-sarjan tapahtumiin.Luoda hieman uutta sillätavalla.

Uusin ideani on saanut innoituksensa Marvel sarjakuvista tai siis yhden marvel sarjakuvan elokuva-versiosta.
Thor:ista. Erityisesti Thor:in ja hänen velipuolensa Lokin suhteeseen.  En ole vielä nähnyt elokuvaa,mutta olen katsellut videoita youtubesta. Aion katsoa itse elokuvankin jossain vaiheessa.

Lyhyesti selostettuna, se kertoo sisaresta ja veljestä joiden elämä muuttuu heidän tultuaan täysi-ikäisiksi. Heille ilmenee yliluonnollisia voimia, sekä paljastuu että he ovat puoli-jumalia. Se tulee ajamaan sisarukset erilleen, kun toinen heistä ajautuu pahuuden tielle..

torstai 18. lokakuuta 2012

Kotisivuni

Ylläpidän muutamia fanisivuja, ne on tehty valmiille sivustopohjalle. Sillä en ole kovin hyvä koodari.

CSI Online
http://csionline.suntuubi.com/

Bon Jovi Finland
http://bonjovifinland.suntuubi.com/?cat=0

Andrean Road House - Suomen kielinen Supernatural fanisivusto
http://roadhouse.suntuubi.com/

Ne eivät ole täydellisiä,mutta parhaani olen tehnyt.

lauantai 13. lokakuuta 2012

"I ain't gonna do what I don't want to, I'm gonna live my life."

Tämän päiväisen blogi kirjoitukseni otsikko on otettu Bon Jovin Have a Nice Day biisistä.
Kuten jo aiemmin olen kertonut,että olen musiikin suhteen "kaikki ruokainen" melkein kaikki käy, lukuun ottamatta kaikkia metalli musiikin tyyli lajeja.

Fanitan monia bändejä,mutta olen melko ailahtelevainen.. Välillä pidän yhdestä bändistä ja yhtäkkiä toisesta.
Mutta yksi bändi on pysynyt, jota fanitan aidosti. Jonka keikalle olisin valmis jonottamaan päiviäkin.

Nimittäin Bon Jovi, olen ollut bändin fani vasta vuodesta 2002. Välillä on ollut taukoa, jolloin en ole kuunnellut mutta silti pidän yhtyeestä. Monikaan ei pidä bändistä,ja jouduin kiusatuksi vain sen tähden että pidin Bon Jovista. Enkä peitellyt sitä. Nykyään kiusaaminen on onneksi loppunut.

Bon Jovin musiikki on auttanut jaksamaan vaikeiden aikojen yli. Ainakin sen verran että on tullut vähän parempi olo. Antaa voimia uskoa unelmiin ja parempaan huomiseen  :-)

En ole päässyt vielä keikalle,mutta haluaisin kovasti nähdä heidät livenäkin. Heidän pari suomen keikkaa on mennyt ohi,kun ei ole ollut rahaa lähteä eikä matka seuraa. Lähi piirissäni ei ole toista yhtä vannoutunutta BJ-fania kuin minä. Pyrin kovasti säästämään rahaa,mutta Lapista ei ole halpaa lähteä.. varsinkin jos on opiskelija.

Yllä pidän myös Bon Jovin epävirallisia fani sivuja http://bonjovifinland.suntuubi.com/?cat=0
Alla on yksi suosikki biiseistäni. It`s My Life.


torstai 11. lokakuuta 2012

Tumblr:in blogini

Liityin Tumblr:iin ihan kokeilun ja tutustumisen halusta.
Tämä on harjoitus/kokeilu blogini, pidän sitä englanniksi. Parantaakseni englannin kielen taitoani
http://timeladysara.tumblr.com/

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Daybreakers

Daybreakers on Spierig brothersin ohjaama vampyyri elokuva, jonka pääosissa nähdään mm: Ethan Hawke, Willem Dafoe ja Sam Neill.

Daybreakers on mielestäni toisenlainen vampyyri elokuva, verellä mässäilyä kyllä piisaa.

Lopun huikea verinen taistelu onkin varmaan pääsyy K-18 leimaan,mutta muuta hirvittävää Daybreakers ei oikein sisällä (tosin alussa tapahtuva nuoren vampyyrin ratkaisu .. saattaa olla liikaa herkille ihmisille.. Se spoilaa liikaa elokuvaa,joten en kerro ennenpää).
Ei edes seksiä tai alastomuutta (tosin ihanaa Ethan Hawkea pääsee vähän ihastelemaan ilman paitaa,muttei kovin kunnolla..) , jotka ovat usein vampyyri aiheisten elokuvien/sarjojen vakiotavaraa..
K-18 ikäraja on kyllä turhan korkea, samanlaista menoa näkee nykyään jo K-15 leffoissakin.. Tosin kukapa niistä ikärajoista nykyään piittaa? itse olen ainakin törmännyt kyseiseen välinpitämättömyyteen..

Tässä vampyyristä on tehty viruksen kaltainen tauti. Lääke onkin yllättävä, en paljasta sitä etten pilaisi elokuvaa joltain muulta joka ei ole nähnyt sitä.

Pidin itse elokuvasta. Aluksi se vaikutti tylsältä,mutta parani loppua kohden. Daybreakers ei sisällä mitään uutta ja ihmeellistä,mutta se on hyvin onnistunut ja viihdyttävä elokuva, kertomus siitä kun ihminen ei haluakkaan vampyyriksi. Vampyyrikin haluaa ihmiseksi..  Mutta kaikki vampyyreiksi muuttuneet ihmiset eivät halua lääkkeen löytyvän..


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Halloween on pian täällä... ja vähän muutakin

Musiikin suhteen olen "kaikki ruokainen" , melkein kaikki käy. Tosin en kuuntele ihan kaikkia heavymetallin tyylilajeja. Heavymetallista kuuntelen lähinnä kevyttä osastoa vai miksi sitä nyt kutsutaan. Metallibändeistä tykkään kuunnella mm: Stratovariusta,Sonata Arcticaa,the 69 eyesia,Nightwishia, Apocalypticaa ja Children of Bodomiakin tulee kuunneltua.

Se,että miksi aloitin heavystä puhumisen niin sehän tyyli sopii lähestyvään Halloween - juhlaan.
Itse en ole aiemmin juhlinut sitä,mutta viime vuonna olin elämäni ensimmäisissä Halloween juhlissa. Sen jälkeen ajatus pienestä halloween juhlinnasta heräsi.
Olen tänäkin vuonna järjestämässä Halloween juhlaa ystävieni kanssa. Olen ajatellut pukeutua vampyyriksi tai noidaksi. En ole päättänyt sitä.

Vähän aiheesta poiketen niin tänään on suosikkibändini Bon Jovin rumpalistin Tico Torresin syntymäpäivä
Tykkään monista bändeistä,mutta jos tosi fanituksesta puhutaan niin tykkään Bon Jovista.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Elokuva,jonka haluaisin nähdä

Oih, niitä on monia!  Vaikea alkaa luettelemaan  mm: the Avengers, Nälkäpeli jne..

Yksi niistä on Fright Night (2011) , K-12
Colin Farrell vampyyrinä ja David Tennant show-taikurina joka on mukamas vampyyrinmetsästäjä.
Siinä on jo kaksi hyvää syytä ;-)   tuolta löytyy arvio Dvd-arvostelu
Trailerikin antaa hyvän vaikutelman..


Olen vampyyri-elokuvien sekä tv-sarjojen ystävä. En ole nähnyt ihan kaikkia vampyyri-elokuvia ja sarjoja. Tosin en ole enään Twilight - fani,vaikka aion toki katsoa ne viimeisetkin elokuvat. True Blood - tv sarja on ennenmän makuuni. Loistavasta Anne Ricen Veren Vangeista puhumattakaan. Olin aivan unohtaa yhden suosikeistani Kiefer Sutherlandin tähdittämän the Lost Boys - elokuvan. the Lost Boysin jatko-osat eivät ole niin hyviä. Alex O'loughlin:in tähdittämä Moonlight tv-sarja on hyvä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

BB - Big Brother

BB eli siis Big Brother se tarkoittaa monta muutakin asiaa,mutta itse tarkoitan sitä tosi-tv ohjelmaa. Sitä joko rakastaa tai vihaa, no pikemminkin sitä rakastaa vihata. Kun ei voi ymmärtää,että miten sinne löytyy halukkaita joka ikinen vuosi.

Jokainenhan haluaa olla julkkis. Toi on kyllä turhaa yleistämistä. Itse en haluaisi olla varsinaisesti julkkis,mutta pakko myöntää ,onhan sitä kiva joskus päästä lehteen tai telkkariin edes kerran. Oikeastaan olen ollutkin jo telkkarissa tai lehdessä,mutta en ole ollut jutun päähenkilö. Telkkarissa vilahdin taustalla, en muista juttua nyt mutta on siitä jo kauan. Lehdessä olin kerran vain parin kommentin verran,nimellä mainittuna ei kuvaa.

En katso BB:etä, mutta luen uutisia pysyäkseni kärryillä ja jos satuin sellaiseen seuraan jotka pitävät kyseisestä ohjelmasta niin tiedän mistä puhutaan.
Nykyinenkin kausi on ollut ihme pelleilyä, asukkaat on käynyt talon ulkopuolella joutumatta häätöäänestykseen, mikä ihmeen suuri ennennäkemätön salaisuus sekin oli kun sinne laitettiin vain toimittaja? tai mitä ennennäkemätöntä sekin oli että talossa on ennenmistö naisia?
Vähän veikkaan,että mies voittaa tämän kauden. Tai en ole ihan varma voihan se olla nainen,mutta tosin jos naiset häädetään ensin...

BB sinnittelee vuodesta toiseen,vaikka katsojaluvut heittelehtivät ylös ja alas.. Tuskinpa BB:estä vielä päästään, eiköhän sitä ole luvassa taas ensi vuonna... (pahoin pelkään)

Pieni viivästys..

Koulu vie aikaa. Koetan suunnitella tätä blogia tarkemmin, siis että saisin keksittyä tälle järkevän ja kiinnostavan aiheen. Luultavasti jatkan elokuvista,tv-sarjoista ynms.. kirjoittelua,koska tykkään niistä ja niistä voisin puhua ja kirjotella paljonkin.
Olen aloittelija blogin kirjoittamissa. Kirjoitusvirheitä voi esiintyä.